tunne ja tilanne purkauksia

en ole elämässäni ikinä päässyt helpolla, olen uhrannut niin ihmissuhteita kun maallista mammonaa. silti minulla ei ole koskaan ollut sellaista tunnetta että katuisin tai olisin voinut tehdä jotain toisin. jos muuttaisin menneisyyttäni en ehkä nyt olisi tässä onnellisena ja terveenä, voisin olla se tyypillinen 22 vuotias bilehile niinkuin useat tuttuni ovat.

isäni on hyvin päättäväinen ihminen ja niin olen minäkin ja vaikka minussa virtaa sama punainen veri kun hänessä se ei tarkoita että olisimme toisillemme tärkeitä. viimeinen anteeksi antamaton teko minkä isä teki tapahtyi pimeänä syys iltana muutama viikko ennen minun 10vuotis päivääni.

muistan hyvin selkeästi sen illan siskoni oli mummolassa niinkuin yleensä olimme viikonloppuisin. minä olin jäänyt kotiin kuumeen takia. makasin ruskealla nahkasohvalla olohuoneessa ja äiti oli keittiössä askartelemassa omiaan kun ovi pamahti auki jä hän rysähti sisään. se oli isäni umpi humalassa kyyneleet poskillaan. tiesin heti että nyt olisi hyvä aika mennä omaan huoneeseeni piiloon, ennen kui lihakseni saivat aivoltani käskyn liikkua isä oli jo edessäni ja käski minun olla ihan hiljaa ja odottaa että olis minun vuoroni. tunsin kuinka hänen viinalta haisevat sanat saivat minut pelon valtaan.sanottuaan nämä sanat hän meni keittiöön äitini luokse ja sanoi että nyt on loppu tullut, hän on nyt tehnyt niin pahan mokan jota ei voi korjata ja nyt hän jäisi työttömäksi. toistettuaan tämän moneen otteeseen hän sitten kertoi että oli ajanut firman kuormaauton kiveen ja koko öljytankki oli revennyt ja sen seurauksena kaikki öljyt olivat asuinalueen parkkipaikalla.

äitini yritti hädissään rauhoitella tilanetta ja sano että kaikki kyllä järjestyy.vastaukseksi hän sai ” attattelitko mennä panemaan mun pomoakin niinkuin kaikkia muitakin?”

koko keskustelua en muista mutta siihen liittyi varmasti paljon huorittelua ja haukkumista.

en ole vielä tainnut mainita että isälläni oli iso metsästys puukko, siinä oli vaaleanruskea kahva ja se oli noin 15cm mittainen ja hyvin terävä.se oli yleensä keittiö laatikon takaosassa.tai isäni kädessä kun hän oli juonut ja niin se oli nytkin hän uhkasi ensin tappaa itsensä ja juoksi vessaan veitsi mukanaan, äiti ei tietenkään voinnut antaa hänen tappaa itseään vaan juoksi perään ja paukkutti ovea ja pyysi isää avaamaan. ja hän avasikin. hän ryntäsi luokseni ja laittoi veitsen rintaani vastaan ja sanoi vievänsä meidät mukanaan niin että kenenkään ei tarvitsisi jäädä yksin……

muistan autossa ajatelleeni että se oli vain paha uni, se paha uni muuttui taas todeksi kun pysähdyimme mummoni pihalle ja äiti käski minun olla ihmisiksi ja pitämään huolta sikostani.

nyt äiti oli poissa itkin ja huusin mutta turhaan mummoni piti minusta niin lujaa kiinni ja tajusin että en vain voi muuta kuin odottaa että yö olisi ohi.

isäni oli amerikassa työmatkalla sillä viikolla kun sanoin että joko minä tai hän molemmpia äitini ei saisi. pakkasimme kaikki isäni tavarat pois viimeistä kertaa…

en ole kirjailia enkä mikään äidinkielen opettaja, vaan ihan tavallinen kuolevainen. nolaan itseni liukastumalla jogurttiin lähikaupassa tai astumalla koirankakkaan uusilla kengllä juuri ennen juhlien alkua.

olen ystävällinen niille jotka sitä kaipaavat ja näytän rajat eksyneille. pidän itseäni vahvana ja itsenäisenä naisena. mutta silti olen monesti miettinyt että mistä ja miten juuri minusta on tullut tällainen. johtuuko se geeneistä vai johtuuko se siitä että elämäni sai huonon alun ja kasvatin itse itselleni kovan nahan? olen aina ollut sitä mieltä että olen itse opettanut itselleni elämisen taidon. olen oppinut että joskus on vain pakko olla itsekäs ja oltava se joka sanoo suoraan missä mennään, sillä jos me kaikki vaan olisimme kilttejä ja antaisimme kaikkille sen toisen ja jopa kolmannen mahdollisuuden olisimme jo luultavasti kuolleet sukupuuttoon. elämääni ympäröi monta erillaista persoonaa on niitä jotka eivät vain voi sanoa ei ja menettävät sen takia omat yö unensa on niitä jotka kuuntelevat niin paljon muita että unohtavat elää omanlaisensa elämän sitten on niitä kuten esimerkiksi minä osaan hiukan kunnella mutta teen luultavasti kuitenkin niin kuin itse haluan. elämä ei ole elämisen arvoista ellei osaa ottaa sellaisia riskejä jotka voivat tuoda itselleen uudenlaisen näkemyksen tai kokemuksen. pienenä lupasin itselleni että minusta ei tule samanlaista kuten äitini en ota miestä joka on väkivaltainen tai juo. niinhän minä luulin olin 18vuotias kun löysin hänet, entisen amfetamiininarkkarin joka oli ihan varmasti lopettanut(tai näin hän vakuutti) ihastuin häneen aika pian sen jälkeen kun hänet ensimäistä kertaa tapasin. luulen että suurin syy ihastumiseeni oli että kaipasin jännitystä ja sitä tämä ”pekka” minulle antoi. hän oli se pahapoika kun minä taas olin aika kiltti vielä silloin. noh meni muutama viikko ja aloimme seurustelemaan ja meni viikko siitä eteempäin kun menimme ensimäistä kertaa yhdessä ravintolaan juhlimaan. ilta alokoi hyvin kaikilla oli hauskaa ja kalja maistui, Pekalloe ehkä vähän liiankin hyvin sillä hän joi itsensä aikamoiseen humalaan. se ei vielä minua haitannut mutta kun huomasin että hän alkoi käyttäytymään agressiivisesti minun kavereita kohtaan vedin hänet sivumalle kysyäkseni että mikä on vialla? hän sanoi että ei halua että minulla on tuollaisia nössöjä kavereina. tästä en kyllä ilahtunut ja sanoin lähteväni mutta hän ei päästänyt minua menemään vaan tarttui minua ranteesta ja läppäisi poskelle. riuhdoin itseni irti ja jouksin ulos baarista. huomasn kuitenkin että hän seurasi minua joten kävelin reippaasti ja näppäilin samalla poliisin numeron puheelimeeni juri kun poliisi vastasi ja olin ehtinyt kertoa tilanteen pekka otti minusta kiinni niin että puhelin lensi..hän huusi minulle että en´ikinä saisi lähteä kävelemään hänen luotaan noin ja jos niin.. samassa poliisin sininen valo vilahti edessäni . ”olen pelastunut” ajattelin itsekseni. konstaapeli ihmetteli että mitäs on tekeillä ja että neitikö se oli joka soitti hätäkeskukseen? vastasin värisevällä äänellä että minä se olin voisitteko viedä minut kotiin kun minua pelottaa..

Istuessani maijan takapenkillä mietin itsekseni että mihin olenkaan joutunut ja loppuiko tämä tähän??

Aamulla heräsin poski punaisena ja arkana. kävelin vessaan laitoin suhkun päälle ja olin juuri riisumassa eiliset baari vaatteet pois kun ovikello soi, ihmettelin hetken itsekseni että kukakohan piru on mun oven takana sunnunta aamuna? ajatus iski minuun aika nopeasti että sehän on pekka, mitä minä nyt teen? hiivin hiljaa ovelleni ja katsoin ovisilmässtä ulos siinä samassa joku katsoi sisään postiluukustani se oli pekka joka sanoi tietävänsä että olen sisällä ja haluaa että päästän hänet sisään juttelemaan. sydän kurkussa ajattelin että jos hän tekee jotain huudan niin kovaa kun keuhkoista lähtee niin eiköhän joku naapuri riennä apuun.

ovestani sisään astui tummilla silmänalusilla varustettu mies joka oli langan laiha ja häntä ympäröi tunkkainen lemu se oli pekka.hän istui alas keittiö tuolille ja pyysi saada toista mahdollisuuta ja että eilinen ei ikinä toistuisi.tämä ei vielä minua sulattanut vaan se kun hän sanoi tarvitsevansa minua, ja haluavansa apuani. en tiedä miksi mutta sydämmeni suli ja yritin antaa hänelle anteeksi uskottelin itselleni että vika oli myös minussa.

viikko meni taas hyvin olin onnellinen tai niinn ainakin uskottelin ittselleni. se tunne minkä sain kun minua katsottiin kaupungilla kun olin pekan kainalossa tuntui mukavallta tunnsin olevani jotenkin kova ja erikoinen. oli yhdessä toipuvan narkomaanin kanssa ja hän tekisi mitä tahansa ollakkseen minun kanssa.

kun vikonloppu sitten tuli ja perjantai iltana kello oli niin paljon että odotettiin taxia hän lupasi minulle että käyttäytyy hyvin ja on juomatta koko illan halusin uska ja uskoinkin sillä hän tekisi mitä tahansa minun vuokseni sillä olin erikoinen.ja se mitä viime viikonloppuna tapahtui oli vahinko me molemmat vain reagoimme liian voimakkaasti.

tänään olisimme vain me kaksi baarissa ja jos vastaan tulisi tuttu kasvo pyytäisimme hänet pöytäämme.kavereita tuli meni ja kävi pöydässämme ja ilta oli mukava ja hän ei juonut tippaakaan. olin niin onnellinen kaiki oli siis totta olin muuttanut hänet ja hän pysyi vahvana takiani.

suhteemme ensi kuukaudet olivat ylä ja ala mäkeä sain muutaman kerran pelätä oikein kunnolla koska katsoin häntä väärin tai sanoin jotein mitä ei olisi pitänyt, kun näin tapahtui hän huusi minulle ja paiskoi tavaroita. mutta syytin aika usein itseäni enkä uskalltanut kertoa ystävilleni sillä se olisi ollut nolo. mitä nekin olis ajatellut siitä että olin yhdessä vihaisen hullun kanssa enklä osanut edes puolustautua.

kolme epäväkaata kuukautta oli takana päin kun tajusin että en halunnut olla pekan lähellä kun hän otti alkohoolia joten kun hän eräänä perjantai illtana oli menossa kavereitten kanssa ulos pyysin että hän antaisi asuntoni avaimet minulle eikä tulisi lähellekkään asuntoani ennen kuin oli täysin selvin päin. hän lupasi ja vakuutti että näin ei kävisi. vietin rauhallista koti iltaa yksikseni kävin suihkussa söin vähän suklaata ja menin nukkumaan. noin puolen yön paikkeilla heräsin hirveäänm meteliin, hän oli oveni takana umpi humalassa. kuului huutoa ja paukuttamissta ja pyysin häntä lähtemään mutta turhaan hän vaati päästä sisälle tai herättäisi koko naapuruston. tunsin olevani loukussa joten avasin oven ja päästin helvetin vapaaksi.. itkin ja pyysin että hän lähtisi mutta turhaan. sain kuulla miten olin pettänyt häntä ja miten olin puhunut hänestä paskaa selän takana. hän oli raivoissaan.sain hänet niin vihaiseksi että kän heitti minua keittiön tuolilla ja kun kaaduin maahan hän istahti selälleni ja laittoi puukon kaulalle ja sanoi että ein ikinä pääsisi hänestä eroon.ja että minun oli luvattava että olen kiltisi, muuten hän tappaisi minut siihen paikkan. lupasin ja vannoin koko suvun kautta ja hän uskoi.. vaikka ainoa asia mitä silloin pystyin ajattelemaan oli että miten pääsisin pois? sainoin että koiran on päästävä ulos.

sain juuri ja juuri luvan käydä ulkona koiran kanssa jos jätän puhelimen kotiin ja jos paikalle tulee poliisii hän tappaa kaikki. kytkin koiran kävelin rauhallisesti portaita alas ja kun ulkoovi sulkeutui juoksin, juoksin kovempaa kun koskaan ennen en edes muista minne jouksin ja mitä ajattelin juostessani halusin vain pois. kun jalkani sitten lopettivat juoksemisen ja sain pysähdyttyö soitin poliisille ja pyysin heitä tulemaan asunnolleni ja viemään pekan putkaan sillä hän oli uhannut tappaa minut ja oli asunnossani luvatta..

poliisi lupasi tulla paikalle joten lähdin takaisin asunnolleni päin. poliisit olivat minua vastassa taloyhtiömmen ulkopuolella annoin heille avaimeni ja odotin ulkopuolella kun he kävivät tarkastamassa asuntoni joka oli tyhjä, hän oli lähteny. miten nyt uskaltaisin olla kotona mitä jos hänellä on avaimeni ja hän tulee yöllä sisälle ja tappa minut??? menin nopeasti sisälle pakkasin vaatteita ja arvo tavaroita reppuun ja menin läheiseen metsään piiloon sieltä menin syrjäiselle tielle mistä kävelin ystäväni äidin luokse yöksi.

elämäni sai alkuunsa vuonna 1988 jorvin sairaalassa. Äitini väitti että näki sinä yönä elämänsä ainoan pyrstötähden, mutta minulla on sellainen tunne että äitini näki myös tähtiä synnytys salissa siitä hän voi kiittää minua sillä painoin 4kg ja mamma sitten joutu pusertamaan ja ponnistamaan kokonaiset 23tuntia. ja kiitokseksi hänellä vielä murtui häntäluu 2 paikasta koska pääni oli kuulema väärän kokoinen:D mutta varsågodbara:D!!  olin perheen esikoinen eli suku hukutti minut lahjoihoin kunnes siskoni syntyi 1½vuotta myöhemmin. lahjojen tilalle sain huutavan pikkosiskon joka vei kaiken minun huomioni…

äitini on nuorempi kun isäni, ja siksi isäni oli hiukan “viisaampi” ja hän oli perheen lainanottaja ja äiti takaaja ja perheen elättäjä.

en muista elämäni ensimmäisiä vuosia, ensimmäiset muistoni alkavat noin neljänvuoden iässä.

tässä vaiheessa voin varoittaa että tulevat lauseet ja sanat ovat totta,mutta toivoisin niiden olevan pahauni tai sairaalla huumorilla keksitty kauhuelokuva.

isäni oli ja on edelleen alkoholisti. minulla ei ole montaa ihanan värikästä muistoa lapsuudestani ja isästäni. mukavin muisto on kun isäni muutti pois.

olen monesti miettinyt että olenko niin traumatisoitunut  että en muista lapsuuteni pahoja asioita vai eikö minulle vain ole tapahtunut samanlaisia asioita kun siskolleni, mutta tiedän varmaksi että se mitä olen nähnyt on totta, kaikki ne mustelmat siskoni kasvoissa kaikki ne veriset paperit keittiön roskiksessa isän kaljaillan jälkeen. siskoni oli noin 3vuotta kun isäni lukitsi hänet ensimmäistä kertaa pimeäään komeroon.vain koska siskoni oli sotkenut syödessään ruokaa.

muistan selvästi yhden illan-yön kun isäni otti muutaman kaljan kotona ja meni sitten koiran, puukon ja viinapullon kanssa metsään kävelylle. pelkäsin koko illan että hän tekisi koiralle jotain. kun kello sitten oli niin paljon että lasten piti mennä nukkumaan ja isä ei vielä ollut kotona rukoilin että isäni satuttaisi itseään ja että ainoastaan koira tulisi takaisin niin ei kuitenkaan käynyt.. vaan molemmat tulivat kyllä takaisin ja koirakin oli hengissä tosin niin hakattu että juoksi heti sisään tullessa sänkyni alle piiloon. äiti yritti olla huomaamaton sillä hän tiesi että kun isä oli juonut hänen mielikuvituksensa lähti laukkaamaan ja ylensä siihen suuntan missä äitini muka oli pettänyt häntä(mikä ei ollut totta vielä tässä vaiheessa). noh yrityksestä huolimatta isäni alkoi haukkumaan äitiäni huo#aksi ja huonoksi äidiksi ja kertoi miten hän haluaisi tappaa sekä äidin että ne saatanan kakarat! pienen suulisen tappelun jälkeen alkoi yleensä fyysinenn väkivalta ja niin kävi myös tällä kertaa isäni puukotti äitiäni käteen hakkasi häntä sellaisiin paikkoihin että mustelmat eivät näkyisi kun äidillä oli vaatteet päällä. kun tilanne oli  vähän rauhoittunu ja olin itse hetkeksi lakannut itkemästä sängyssäni. vanhempani siirtyivät nukkumaan(koko perhe nukkui samassa huoneessa)luulin jo että tilanne oli ohi mutta väärin luulin isälleni iski pissahätä hetken kuluttua mutta koska oli niin kännissä hän ei jaksanut nousta ylös vaan halusi pissata ikkunasta ulos. ensin hän uhasi että heittäisi minut ulos ikkunasta, hän tarttui minuun ja oli jo nostamassa ilmaan kun äitini tuli väliin ja yritti repiä häntä eroon minusta isäni hermostui ja tönäsi äitini pois. ja luovutti ajatuksesta heittää minut ulos ikkunasta ja löi oman nytkkinsä ikkunan läpi ja hoiti hommansa. siihen loppui sitten sen illan draama ja aamulla isäni oli kun mitään ei olisi tapahtunutkaan.

meillä oli kotona sellainen isä määrää politiikka ja  isä oli kun jonkulainen helvetin  lähettämä ihmisen kiduttaja. hän oli se joka laittoi ruuat lasten lautasille ja yleensä hän laittoi niin paljon ruokaa että emme jaksaneen syödä mutta pakko se vaan oli sillä siinä rokapöydän äärellä istuttiin kunnes lautanen oli tyhjä ja jos ruoka tuli vatsasta takaisin ylös niin se piti vaan kiltisi syödä uudelleen. itse olen istunut monesti sununtaina jopa 5-8tuntia pöydän ääressä kun ei vaan kertakaikkiiaan jaksanut tai tykännyt. siskoni yritti kerran protestoida ja nousta pöydässtä ennenkui lautanen oli tyhjä se sessio päättyi siihen että isäni viskoi siskoani ympäri seiniä ja siskoni menetti tajunsa ja joutui sairaalaan…

en ole koskaan ajatellut pitäväni blogia en ole edes vielä varma mikä tämä blogi on:) kuulin vain että mieheni serkku on bloggaaja ja hän väitti että bloggaaminen on ilmaista terapiaa, eikä kenenkään tutun tarvitse tietää asiasta kunhan vaan keksii tarpeeksi omituisen käyttäjätunnuksen:D

itse tyytyväinen elämääni olen juuri mennyt salaa naimisiin mieheni kanssa ja yllätimme koko suvun uutisella. minulla on suloinen ja terve adhd poika ja laiska rotikka:D en tarvitse terapiaa enkä kanna sisälläni mitään suuria mörköjä mutta ajattelin että tämä sillti voisi olla ihan terve “terapia” kokeilu ja samalla saan ehkä hiottua suomenkielen kirjoitusta..

Tervetuloa Blogit.fi blogiin. Tämä on ensimmäinen artikkelisi. Muokkaa tai tuhoa tämä ja aloita bloggaaminen